Lift-AP Oy toimii maanlaajuisesti Blue Industry Parkista käsin

Kurottajavuokrausta ja mininosturipalveluita tarjoava
Lift-AP Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja Antero Putkonen on innoissaan yrityksen siirtymisestä uudelle alueelle.

– Maantieteellisesti Blue Industry Parkin sijainti on ihanteellinen. Olemme lähellä Turun keskustaa ja silti alueelle pääsee ajamatta keskustan läpi. Meillä on toimintaa Turun alueen lisäksi muualla Suomessa ja esimerkiksi Helsinkiin sekä Tampereelle lähteville teille pääsee todella sujuvasti. Verrattuna muihin yrityskeskittymiin, olemme lähellä kaikkea, emme kaupungin laitamilla tai lähikunnissa. Työntekijämme arvostavat myös helposti saavutettavaa sijaintia, Putkonen iloitsee.

Uuden alueen rakentumisesta hän kuuli yhteistyökumppaniltaan jo kauan sitten. Ja kun hallitilaa alkoi nousta tonteille, hän tarttui tilaisuuteen ja siirtää nyt kaiken toiminnan Blue Industry Parkiin.
– Meille tulee alueelle hallitilaa, toimisto ja ulkotilaa. Tilat ovat upouudet ja energiatehokkaat maalämmön ja aurinkopaneelien ansiosta, Putkonen kiittelee.

Vuonna 2019 perustetun Lift-AP Oy:n vuokrakalusto käsittää helppokäyttöiset kompaktit kurottajat, sekä mininosturit kokoluokista 6 m–18 m. Palveluihin kuuluvat myös ajoneuvonostureiden kuljettajapalvelut.

Blue Industry Park tarjoaa myös muille kuin telakalle suoraan toimiville yrityksille mahdollisuuden tukeutua ekologisiin vaihtoehtoihin sekä samalla puhtaampaan tulevaisuuteen.

Yhteystiedot:

Lift-AP Oy
Antero Putkonen
040 030 4885
antero.putkonen@liftap.fi
www.liftap.fi

Scroll to Top